Pajalahti
Alueelle mahtuu noin 100 venettä. Telakointipaikkaa haetaan keväällä samalla lomakkeella kuin laituripaikkaakin. Telakointipaikan hakijoiden nimilista tulee Juhannuksen jälkeen esille ilmoitustaululle. Listan mukaisen telakointisuunnitelman laatii telakkamestari. Kartta tulee hyvissä ajoin esille ilmoitustaululle ja nettisivuile. Ota ajoissa yhteys telakkamestariin tai sihteeriin, jos veneesi ei osallistu yhteisnostoihin tai -laskuihin tai sinulla on joitakin muita erityistoiveita.
Telakointimaksun yhteydessä peritään yhteisnostoissa olevilta veneiltä myös nosturimaksu.
Telakointivälineet säilytetään kesän ajan telakointialueiden nurkkauksissa pinottuina. Niputa telakointivälineesi kunnolla ja varusta ne selvästi nimelläsi, jotta ne syksyllä löytyvät. Telakointipukkien tulee olla sellaisia, että ne voidaan kesäksi laittaa tilan säästämiseksi kasaan ja pinota.
Trailereista on lista klubitalon eteisessä. Huolehdi, että omasi on listalle merkitty.
Telakointivälineet asetetaan syksyllä alustaville paikoilleen ja kootaan keväällä talkoissa, joista ilmoitetaan ilmoitustauluilla ja infoissa. Pajalahdessa venettään telakoivilla on velvollisuus olla mukana molemmissa talkoissa.
Telakka-alueella on mahdollisuus akkujen lataamiseen ja mittarisopimuksella pitempiaikaisempaankin käyttöön.
Veneiden nostot ja laskut
Yhteisnostoista ja -laskuista ilmoitetaan infoissa ja ilmoitustaululla sekä netissä. Ilmoitustaululle tulee ajoissa myös nostojärjestys.
Veneiden nostot ja laskut tapahtuvat omistajan toimesta ja vastuulla. Omistajan tulee olla paikalla huolehtimassa veneensä nostoista ja laskuista. Talkoohengellä ne saadaan sujumaan myös nopeammin, kun autamme myös muita kanssaveneilijöitä. Jokaisella tulee kuitenkin olla riittävästi apulaisia nosto- ja laskupuuhassa.
Merkitse keväällä kunnostustyön yhteydessä telakointipukkiin nimesi, keulapuoli ja kölin paikka. Samoin kannattaa merkitä veneeseen selvästi nostoliinojen turvalliset sijaintikohdat. Pukin tulee olla täysin valmiiksi koottu nostopäivänä.
Varaa riittävän pitkät köydet kiinitettynä veneen keulaan ja perään samalle puolelle venettä. Niillä ohjataan venettä sen ollessa nosturin varassa ilmassa.
Mastoille on säilytystelineet. Kiinnitä masto telineeseen ja merkitse masto lapulla, joita saa klubitalon eteisestä. Viereiseen listaan merkitse nimesi lapussa olevan numeron kohdalle.
Lukitse tikkaat pukkiin, jos säilytät ne telakointialueella.
Telakointiaika on 15.9. - 10.6. välinen aika. Kesällä telakointialuetta voi käyttää pysäköintialueena.