Jäsenhuone

Säännöt

Suomen Moottoriveneklubi r.y.                Säännöt

1 §

Yhdistyksen nimi on Suomen Moottoriveneklubi r.y. - Finlands Motorbåtsklubb r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Kansainvälisissä tai tarpeen mukaan muissa toiminnoissa yhdistys voi käyttää nimeä Motorboat Club of Finland.

Klubin tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää luonnon ja ympäristön huomioon ottavaa veneilyharrastusta, hyviä merenkulkutapoja ja merenkulkutaitoja, sekä edistää ja valvoa jäsentensä etuja veneilyyn liittyvissä asioissa. Tarkoitustaan klubi toteuttaa järjestämällä koulutus-, kilpailu-, kokous- ja muita vastaavia yhteisiä tilaisuuksia.

Klubin viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi.

Klubin jäseneksi voi hallitus anomuksesta hyväksyä henkilön, jota kaksi klubin jäsentä kirjallisesti suosittelee.

Jäseneksi hyväksyminen tapahtuu salaisessa äänestyksessä valkoisia ja mustia palloja käyttäen. Jäseneksi hyväksymiseen tarvitaan vähintään viisi valkoista palloa. Yksi tai useampi äänestyksessä annettu musta pallo merkitsee anomuksen hylkäämistä.

Hallitus voi kutsua klubin jäseneksi anovan saapumaan hallituksen kokoukseen, jossa anomus käsitellään.

Henkilön, joka on hyväksytty klubin jäseneksi, tulee saada ilmoitus tästä viikon kuluessa hyväksymisestä. Jäsenyys alkaa heti kun jäseneksi hyväksytty on suorittanut syyskokouksen vahvistaman liittymismaksun.

Klubin kokous voi hallituksen esityksestä hyväksyä kunniajäseneksi jäsenen, joka on toiminut pitkäaikaisesti klubin hallinto- tai muissa tehtävissä tai on muutoin poikkeuksellisella tavalla edistänyt klubin etua. Kunniajäseneksi voidaan kutsua ja nimetä myös klubin ulkopuolinen henkilö, joka olematta klubin jäsen, on merkittävällä tavalla edistänyt klubin etuja tai toimintaa ja joka hyväksyy nimeämisensä kunniajäseneksi. Kunniajäsen on vapautettu maksamasta klubin vuotuista jäsenmaksua.

Entiset ainaisjäsenet säilyttävät aikaisemmat oikeutensa. Jäsenen, joka on liittynyt klubiin ennen näiden sääntöjen hyväksymistä ja joka on yhdellä kertaa suorittanut vuotuisen jäsenmaksun 25 vuodelta tai on keskeytymättä maksanut tämän jäsenmaksun 25 vuodelta, vapauttaa hallitus anomuksesta suorittamasta ainaisjäsenenä enempiä vuosittaisia jäsenmaksuja.

Klubin syyskokous vahvistaa hallituksen esityksestä liittymismaksun, vuotuisen jäsenmaksun, satama- ja ulkosatamamaksun sekä ylimääräisen jäsenmaksun.

Hallitus määrää maksut, jotka jäsenen tulee suorittaa sääntöjenmukaisten jäsenvelvotteiden laiminlyönnistä. Liittymismaksua ei peritä klubin jäseneksi anovalta, joka on jäsenen aviopuoliso tai alle 18-vuotias lapsi. Klubin jäsenen aviopuolison jäsenmaksu on puolet ja alle 18-vuotiaan lapsen 1/10 liittymismaksun maksaneen jäsenen jäsenmaksusta. Yli 18-vuotiaan lapsen jäsenmaksu on puolet vuosittaisesta jäsenmaksusta niin kauan kuin hän asuu samassa taloudessa vanhempiensa kanssa. Hallitus voi alentaa puolison ja lapsen osalta liittymis- ja jäsenmaksuja edellä sanotussa suhteessa samoin perustein, mikäli kyseessä on jäsen, joka elää avioliiton omaisessa suhteessa.

Klubin hallintoa hoitaa syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu kommodori puheenjohtajana, kaksi varakommodoria, ensimmäinen ja toinen, jotka kommodorin estyneenä ollessa toimivat hänen sijastaan, sekä kuusi jäsentä. Varakommodoriksi valittu toimii ensimmäisen vuoden toisena ja toisen vuoden ensimmäisenä varakommodorina.

Kommodori valitaan yhdeksi, varakommodorit kahdeksi ja jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toinen varakommodoreista ja kaksi hallituksen jäsentä ovat vuosittain erovuorossa. Jos joku hallitukseen kuuluvista eroaa toimintakauden kestäessä tai hänet valitaan kommodoriksi tai varakommodoriksi, valitaan hänen sijalleen toinen toimikaudesta jäljellä olevaksi ajaksi seuraavassa klubin kokouksessa.

Hallitukseen kuuluvista voidaan kommodori ja varakommodori valita välittömästi uudelleen. Erovuorossa oleva hallituksen jäsen voidaan välittömästi valita kommodoriksi tai varakommodoriksi.

Hallitusta avustavat klubin hallinnon hoidossa:

-yksi tai useampia satamalautakuntia

- vuosikirjalautakunta

- merkkilautakunta

- koulutus- ja ohjelmalautakunta.

Kuhunkin lautakuntaan toimintakauden ajaksi valitsee syyskokous kolme jäsentä ja hallitus kolme jäsentä. Hallitus nimeää yhden lautakunnan jäsenistä sen puheenjohtajaksi. Mikäli lautakunnan äänestäessä äänet menevät tasan, voittaa se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut.

Lautakuntien puheenjohtajilla on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa ja heillä on puhe-mutta ei äänioikeutta.

Klubin eri toimintoja varten voidaan perustaa jaostoja. Jaostojen toimintasuunnitelmat vahvistaa jaoston esityksestä hallitus. Hallitus nimeää jaostojen puheenjohtajat.

Venekatsastukseen ja veneilyturvallisuuteen liittyviä asioita hoitaa katsastustoimikunta, jonka puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan hallitus nimeää. Toimikunnan jäseneksi voidaan nimetä sellainen klubin jäsen, jolla on voimassa oleva katsastajan pätevyys.

10§

Hallitus valitsee sihteerin, taloudenhoitajan ja muut kulloinkin tarvittavat klubin toimihenkilöt. Hallitus päättää toimihenkilöiden työsuhteista ja työehdoista.

11 §

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään viisi hallitukseen kuuluvaa, joista yhden tulee olla kommodori tai varakommodori, on läsnä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.

12§

Klubin nimen kirjoittaa kommodori yhdessä jommankumman varakommodorin kanssa tai varakommodorit yhdessä tai joko kommodori tai varakommodori yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

13§

Klubin tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja hallituksen kertomus tilikauden toiminnasta on jätettävä tilintarkastajille vähintään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava tilintarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

14§

Klubin varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous.

15§

Kevätkokouksessa, joka pidetään vuosittain viimeistään maaliskuun 15. päivänä,

-esitellään tilinpäätös, hallituksen kertomus tilikauden toiminnasta ja tilintarkastuskertomus

- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta

-päätetään vastuuvapaudesta vastuuvelvollisille

- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

16§

Syyskokous, joka pidetään vuosittain joulukuun 15. päivään mennessä, valitsee seuraavaksi tilikaudeksi:

- kommodorin

- varakommodorit ja hallituksen jäsenet 7. §:n mukaisesti -lautakuntien jäsenet 8. §:n mukaisesti

-kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä

- vahvistetaan tulevan tilikauden talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä vahvistetaan 6. §:ssä tarkoitetut maksut

-käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Hallitukseen valittavien vaalit tapahtuvat suljetuin lipuin ja muut vaalit avoimella äänestyksellä ellei joku läsnä olevista vaadi vaalia suljetuin lipuin.

Vaalikelpoisia ovat ne klubin jäsenet, joita vähintään kolme äänioikeutettua jäsentä on vähintään kolme päivää ennen kokousta sihteerille toimitetulla kirjallisella esityksellä ehdottanut tai joita hallitus ehdottaa.

17§

Klubin kokouksissa ei voi äänestää valtakirjan nojalla eikä alle 18-vuotiaalla ole äänioikeutta eikä vaalikelpoisuutta. Samoin jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan edelliseltä tilikaudelta, ei saa käyttää äänivaltaansa klubin kokouksissa eikä ole vaalikelpoinen.

Jäsenen, joka haluaa saada asiansa klubin kokouksen käsiteltäväksi muiden kokouskutsussa mainittujen asioiden joukossa, tulee jättää esityksensä asiassa hallitukselle vähintään kuukautta ennen kokouspäivää.

18§

Klubin kokouksen kutsuu koolle hallitus tiedotteella, joka postitetaan jäsenille vähintään kahta viikkoa ennen kokousta jäsenrekisteriin merkityllä osoitteella. Klubin ylimääräinen kokous on pidettävä, kun klubin kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa klubin äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.

19§

Jäsenen, joka haluaa erota klubista, tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti hallitukselle tai kommodorille tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

20 §

Päätökseen klubin sääntöjen muuttamisesta vaaditaan, että päätös tehdään kahdessa vähintään neljän viikon väliajoin pidetyssä klubin kokouksessa ja että kummassakin näistä päätös tehdään vähintään 3/4ala annetuista äänistä.

21§

Hallituksella on oikeus, sen jälkeen kun jäsenelle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen, erottaa jäsen, mikäli hän on laiminlyönyt 6. §asä tarkoitetun maksun maksamisen, rikkonut näitä sääntöjä tai 22 §:n mukaisia hallituksen päättämiä muita sääntöjä vastaan tai on toiminnallaan huomattavasti haitannut tai vahingoittanut klubia tai sen toimintaa. Mikäli jäsen laiminlyö vuosittaisen jäsenmaksun maksamisen kahdelta tilikaudelta, katsotaan hänen eronneen klubista.

Erotetulla on oikeus saattaa erottaminen kolmenkymmenen päivän kuluessa erottamispäätöksestä klubin kokouksen ratkaistavaksi.

Mikäli jäsen muutoin laiminlyö sääntöjenmukaiset jäsenvelvoitteensa tai hallitus katsoo, ettei erottamiseen ole perusteita, voi hallitus erottamisen sijasta määrätä jäsenelle hyvitysmaksun, kieltää määräajaksi klubin jäsenpalvelujen käytön tai antaa huomautuksen

22 §

Hallitus päättää klubirakennuksissa, satamissa ja telakoilla noudatettavista järjestys- ja mahdollisista muista säännöistä.

23 §

Jos klubin toiminta lopetetaan, on sen varat käytettävä veneilyharrastuksen edistämiseen Suomessa.

Päätös klubin toiminnan lopettamisesta on tehtävä kahdessa vähintään neljän viikon väliajoin pidettävässä klubin kokouksessa, joista toisen on oltava varsinainen kokous ja on se molemmissa kokouksissa tehtävä siten, että lopettamista on kannattanut vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.

24 §

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Nämä säännöt on hyväksytty 16.11.1994 pidetyssä vaalikokouksessa sekä 9.3.1995 pidetyssä vuosikokouksessa.

Sääntöjen muutos on kirjattu Yhdistysrekisteriin 21.11.1996.