Ajankohtaista

Suomen Moottoriveneklubin 9.11.2017 pidetty syyskokous valitsi John Holmströmin klubin kommodoriksi vuodelle 2018.
Tule torstaina syyskokoukseen vaikuttamaan klubin tulevaisuuteen! Kokouksessa tiedossa kommodorivaali ja muita jännittäviä henkilövalintoja.
Veneille on varattu neljä yhteisnostoaikaa.
Seuramme saari Grynnan esiintyy Meidän maamme - Vårt land -ohjelmassa (kohdassa 18:53 - 19:18).
Rajavartiolaitoksen julkaisemassa oppaassa kerrotaan mm. erilaisista hätämerkinantovälineistä ja muista turvalaitteista, niiden käytöstä ja soveltuvuudesta eri vesialueille.
Etsitkö laituripaikkaa veneellesi ja hyvää veneseuraa? SMK:n satamissa Kruununhaassa ja Lauttasaaressa on tarjolla venepaikkoja niin pienille kuin isommillekin veneille.
SMK:ssa marraskuussa alkaneeseen käytännönläheiseen veneilykoulutukseen osallistuu viisi klubilaista ja neljä junnuohjaajaksi koulutettavaa nuorta.
Suomen Moottoriveneklubin kevätkokous pidettiin 14.3.2017. Yhteisten asioiden teen uurastavia klubilaisia huomioitiin merkein ja palkinnoin. Varsinaisessa kokouksessa päätettiin edellinen toimintavuosi.
Brig-veneiden maahantuoja Marinew on uusi pääsponsori Subaru Nordicin rinnalla.
Aktiivisessa klubissamme tapahtuu kaikenlaista. Muistathan, että meneillään olevia ja tehtyjä asioita kannattaa jakaa muillekin.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on myöntänyt kahdelle valppaalle klubilaiselle - Kari Tammeliinille ja Timo Tohkaselle - hengenpelastusmerkit.
Fårholmenin regatta on klubin suosituimpia tapahtumia. Regatassa jäsenet purjehtivat kilpaa ja veneisiin toivotaan miehistöksi myös moottoriveneilijöitä. Tässä yhden sellaisen kokemuksia tuulisesta kisasta 15.8.2016.
Suomen Moottoriveneklubi on käynnistänyt strategiatyön. Työn pohjaksi haemme palautetta klubin palveluista ja toimintamuodoista sekä niiden tärkeydestä klubilaisille. Samalla haetaan uusia ajatuksia ja aloitteista toimintaan. Pyydämme klubilaisia vastaamaan kyselyyn 23.6.2016 mennessä jäsensivuillamme. Tunnukset löytyvät SMKInfon uutisesta.
Klubin vuosikirja kolahtaa toukokuun aikana jäsenten postiluukuista. Nyt voit jo tutustua siihen verkossa.
Naisjaosto on kaikille klubin naisille avoin yhteisö, joka on nyt saanut uudet vetäjät: Virva Pitsinki on puheenjohtaja ja Paula Erla toimii sihteerinä ja rahastonhoitajana.
SMK:n Facebook-ryhmä edistää jäsenten välistä yhteydenpitoa.
Pajalahden Veneilykoulun viestintä ja ilmoittautuminen uudistuvat. Uusimmat tiedot löytyvä sivulta PaVe.fi ja kursseille ilmoittautuminen tapahtuu samassa osoitteessa.
Suomen Purjehdus ja Veneily ry palkitsi kauden päättäjäisissä 21.11.2015 kauden parhaita saavutuksia. Suomen Moottoriveneklubi sai tunnustusta vuoden 2015 junioriseurana.
Klubin saaret Grynnan ja Fårholmen on saatettu talviteloille. Liput on laskettu, saunat suljettu, vedet tyhjennetty ja sisääntuloväyliä osoittavat merimerkit poistettu. Paljon on vuoden aikana tehty saariympäristöjen ja peruspalvelujen eteen. On hyvä odottaa uutta veneilykautta.
Lasten ja Nuorten Veneilykoulun toimintavuosi oli vilkas ja päättyi syyskuun viimeisellä viikolla. Kausi alkoi vesipelastuskursseilla helmi-huhtikuussa. Yli kesäkauden kestäneiden veneilykoulun tiistai-iltojen lisäksi järjestettiin kesän aluksi Pajalahdessa päiväleirit ja Snäcknäsin viikkoleiri sekä Fårholmenin leiri elokuussa.
Helsingin kaupungin Kaupunkisuunnitteluvirasto pyysi Suomen Moottoriveneklubi ry:n näkemystä Lohiapajalahden asemakaavaehdotuksesta. Kannanotto jätettiin 10.9.2015.
Jos haluat mukaan jaoston toimintaan ja saada ajankohtaista tietoa tulevista tapahtumista, ilmoita sähköpostiosoitteesi klubin toimistoon.
Karttakeskus ja Suomen Purjehdus ja Veneily ovat solmineet yhteistyösopimuksen lokakuun alusta. Yhteistyö tuo SPV:n seurojen jäsenille merkittävän uuden jäsenedun, sillä Karttakeskus tarjoaa liiton jäsenille alennuksia sen omista sekä Liikenneviraston kartoista. Alennukset koskevat myös Karttakeskuksen muita veneilytuotteita.
Kiuas on paikoillaan ja antaa hyvät löylyt.
Klubin saarissa ahkeroitiin jälleen talkoissa 6.-7.6.2015
Aurinko paistoi, ja seura oli mitä parhainta.
RSS ATOM